Kuhmon Talvisodan taistelut

Kuhmolla oli merkittävä rooli Suomen talvisodassa.
Neuvostoliiton oli tarkoitus edetä Kuhmon kautta kohti Kajaania, Ouluun asti. Suomi piti katkaista kapeimmalta kohdalta kahtia.
Taistelut alkoivat Kuhmossa Laamasenvaaralla heti 30.11.1939. Sota näytti julmuuteensa heti ottamalla ensimmäiset uhrinsa.

Kuhmossa raskaimmat taistelut käytiin Kilpelänkankaalla ja Löytövaaran maastoissa. Neuvostoliiton ylivoimasta huolimatta suomalaiset onnistuivat pitämään asemansa Löytövaarassa sodan loppuun saakka.

Pisimmälle neuvostojoukot pääsivät Jyrkänkosken maastossa, jonne rakennettuihin asemiin suomalaiset joutuvat vetäytymään.

Jyrkänkoski
Jyrkänkosken puolustuslinjaan on entisöity alkuperäisille paikoilleen uudelleen rakennettuina puolustuslinja niin kuin se sodan aikana oli. Alueella ovat panssariesteen puurakenteet ja räjäytetyn, entisen maatiesillan pohjoispään arkku piikkilankaesteineen, pätkä juoksuhautaa, konetuliasema sekä sirpalesuoja. Lisäksion kunnostettu panssariestekiviä kuljettanut lavetti ja vinssi. Talvisota Kuhmossa -viisikielinen infotaulu esittele paitsi lähialueen taisteluja myös talvisotaa yleisemminkin Kuhmon suunnalla. Aseet ja muut esineet alueelle on toimittanut ja rakenteet pystyttänyt paikallinen reserviläisjärjestö.

Talvisotakierros esittelee sodan keskeisiä taistelupaikkoja ja uudelleen rakennettuja kenttälinnoitteita sekä muita sodan aikaisia kohteita Kuhmossa. Suosittelemme aloittamaan kierroksen Kuhmon Talvisotamuseosta joka sijaitsee hotellin välittömässä läheisyydessä.
Lähde: talvisota Kuhmossa

Opassovelluksen talvisotakierrokselle voit ladata seuraavasta linkistä. Talvisotaopas